Info
Mikä Helmikaviot oikein on?
Tiivistettynä se on hevosaiheinen kerho-, keppari- ja kirjamaailma.
Kirjamaailmassa Helmikaviot on talli, jossa kasvatetaan suomenhevosia ja harrastetaan heppajuttuja niiden ja monen muunkin rotuisten ponien ja hevosten kanssa. Talli on saanut nimensä tallin perustajan ensimmäisestä omasta hevosesta, joka on voikko suomenhevostamma nimeltään Helka (jonka mukaan on nimetty HelmiKaviot).
Kepparimaailma käsittää tekemäni HELKA-kepparit ja monenlaiset keppihevosten varusteet, joita teen aina kun muilta hommilta aikaa liikenee. Näitä on aina silloin tällöin myynnissä innokkaille keppariharrastajille.
Kerho on tarkoitettu kaikille keppareista ja hevosista kiinnostuneille, ja siihen pääsee mukaan täyttämällä ilmoittautumislomakkeen kerhosivulla. Itse liittyminen ja mukanaolo on maksutonta, halutessaan voi osallistua meidän tilalla Kajaanissa järjestettäville kerhopäiville. Kaikki liittyneet saavat uutiskirjeitä, joissa on kaikenlaista kulloinkin ajankohtaista asiaa.
Mistä kaikki lähti ja miksi?
Helmikaviot ei ole mikään äkillinen päähänpisto, vaan se on kehittynyt pikkuhiljaa vuosien varrella.
Oikeastaan sen siemen lähti itämään jo kauan sitten 90-luvun puolivälissä, kun pienenä tyttönä hurahdin täysillä hevosmaailmaan ja luin läpi kaikki kotikylän kirjaston heppakirjat kerta toisensa jälkeen. Niiden mielikuvitusmaailma tarjosi minulle pakopaikan muulta maailmalta. Maailmalta, jonka en hevospiireissäkään kokenut olevan minua varten.
Olen itse ollut lapsesta saakka hyvin itsenäinen puuhastelija myös hevosharrastuksen saralla, enkä kulkenut ratsastuskouluissa. Sen sijaan kävin säännöllisesti samoilemassa islanninhevosilla maastossa ja ratsastin kotona meidän lämminverisellä omaksi iloksi. Käydessäni isommilla talleilla havaitsin usein ikävää ilmapiiriä, jossa keskiössä ei ollutkaan se hevoskirjoista tuttu vilpitön ilo puuhastella näiden upeiden luontokappaleiden kanssa, vaan tilalla oli ns. veren maku suussa tekeminen. Havaitsin sen verran paljon kateutta, kilpavarustelua ja kyräilyä, että halusin harrastella ennemmin omissa ympyröissä. Siinä missä hevoset olivat monille väline tavoitteelliseen tekemiseen (heille se suotakoon), minulle ne olivat - ja ovat - ennen kaikkea ystäviä ja karvaisia terapeutteja. Aikuisiällä muistot menneistä myrkyttivät suurimman innon palata takaisin hevosten pariin, mutta kun sitten viimein kuitenkin niin kävi, halusin luoda oman mielikuvitusmaailman, jossa kaikki tuo negatiivinen loistaa poissaolollaan.
Kaiken tämän takia Helmikaviot on hevosista innostuneiden lasten ja lastenmielisten aikuisten oma hyvän mielen yhteisö, jossa pääsee irtautumaan muun maailman murheista. Se syntyi suurimmaksi syyksi omasta tarpeesta päästä pakoon todellisuutta, jonnekin sellaiseen paikkaan jonne itsekin lapsena mielikuvitukseni siivin pakenin. Voisin kuvailla sitä omaksi terapiaprojektikseni, sillä sen avulla olen saanut uppoutua minulle rakkaiden asioiden pariin. Teen sitä toki tosissani, mutta silti leikilläni, ilman mitään suuria tavoitteita, aikatauluja tai paineita. Tärkeintä on, että tekeminen on kivaa - kuten kaikki touhuaminen näiden hienojen eläinten kanssa kuuluisi olla!
Väri-intoilun taustaa
Tämän intohimoprojektin inspiraatiolähteenä toimii meidän oma suomenhevostamma Hilma, jonka kuvitteellinen kaksoisolento seikkailee myös Helmikavioissa. Olen jo kauan ennen Hilman hankintaa ollut erityisen ihastunut harvinaisen värisiin suomenhevosiin ja sellainen sitten omaksikin hevoseksi valikoitui.
Suomenhevonen ylipäänsä on ollut minulle kautta vuosien sydäntä lähellä sen ilmentäessä mitä parhaiten maamme itsenäistymistä ja periksiantamatonta työmoraalia, jolla tämä maa on raa'alla raatamisella "suo, kuokka ja Jussi"-mentaliteetilla rakennettu. Valmistuessani 2004 maaseutuyrittäjäksi hevoslinjalle erikoistuen tein opinnäytetyöni teemalla "Suomenhevosen käyttö maa- ja metsätaloudessa". Vuonna 2013 työstin ja kuvitin "Suomenhevonen, kansallishevosemme" -nimisen näyttelyn. Vuonna 2017 sain Suomi100-juhlavuoden virallisen tunnuksen suomenhevosen kunniaksi suunnittelemastani postikortista. Mikään ei sykähdytä sydäntä niin kuin liinaharjainen suomenhevonen vitivalkoisessa lumimaisemassa reen edessä.
Ja tosiaan, alunperin suomenhevosten jalostusohjelmassa maatiaishevosen ominaisväriksi määritelty rautias on omastakin mielestä upea väri, mutta sen valta-aseman (noin 95% suomenhevosista on erisävyisiä rautiaita) ja vahvan periytyvyyden takia (toisin kuin ns. erikoisvärien kohdalla, jotka eivät voi periytyä sukupolvien yli, rautiaiden hevosten varsa on aina rautias ja vaikka kumpikaan vanhemmista ei olisi rautias, varsa voi silti olla rautias) mielestäni on hienoa saada myös harvinaisemmat värit säilymään. Jos jokin väri kerran pääsee katoamaan, sitä ei saa enää takaisin, sillä suomenhevosten kantakirja on suljettu, eli siihen merkitään vain yksilöitä, jotka polveutuvat puhdasrotuisista suomenhevosista. Etenkin kimolle, päistärikölle ja voikolle suomenhevoselle kohtaloksi oli koitua sukupuutto, mutta nipin napin ne säästyivät - ne kaikki ovat yhden ainoan säilyneen sukuhaaran ansiota. Kimo väri periytyi yhdessä tammalinjassa aina vuoteen 1993 saakka, kunnes syntyi kimo ori nimeltä E.V. Johtotähti, joka löytyy joka ikisen nykyään elävän kimon suomenhevosen suvusta. Sen 117 jälkeläistä, joista noin puolet on perineet kimon värin, mahdollistivat värin säilymisen. Voikko väri säilyi yhdessä ainoassa tammalinjassa Lilli-nimisen tamman kautta, joka sai vuonna 1975 orivarsan nimeltä Holotna. Se puolestaan sai 4 jälkeläistä, joista kaksi peri voikon värin. Ilman niitä voikkoa väriä ei suomenhevosissa enää esiintyisi. Myös kaikki nykyajan päistäriköt periytyvät vuonna 1959 syntyneen Taika-nimisen tamman kautta, jonka kahdesta varsasta toinen, Taikavire, peri päistärikön värin. Sen kolmesta varsasta yksi, vuonna 1987 syntynyt Taika-Tyttö oli päistärikkö, ja sen tammajälkeläisten kautta ovat nykypäistäriköt vielä olemassa. Eli erittäin hilkulla oli! Päistärikköjä oreja ei ole liiemmin syntynyt, joten värin periytyminen on ollut melko hidasta - tammat kun saavat varsoja varsin harvalukuiseen tahtiin. Myös mustat ja ruunikot suomenhevoset kävivät harvinaisiksi, mutta niitäkin syntyy nykyään suhteessa koko ajan enemmän.
Ennen vuonna 1907 aloitettua kantakirjausta suomenhevosiin kuului enemmässä määrin myös näitä erikoisempia värejä, joten on hienoa että niitä on saatu säilymään näihin päiviin saakka - toivottavasti niitä esiintyy myös tulevaisuudessa. Tällä hetkellä erikoisvärien tulevaisuus näyttää valoisammalta, ja etenkin ratsupuolella niiden osuus on nousujohteinen. Se ei horjuta millään muotoa rautiaan värin valta-asemaa, joka monelle varmasti on se aidoin ja alkuperäisin kansallisrotumme väri. Enkä todellakaan toivo, että erikoisvärejä jalostetaan esiin muiden ominaisuuksien kustannuksella, vaan että muut seikat, kuten rakenne ja luonne, kulkevat valinnoissa etusijalla, ja vasta niiden ollessa kunnossa, mietitään värien osuutta.
Helmikavioissa esiintyy sellaisiakin suomenhevosten väriyhdistelmiä, joita ei oikeassa elämässä edes ole (vielä) suomenhevosiin syntynytkään, mutta jotka jalostuksella on mahdollista saada esiin. Sellaisia tosielämän yksilöitä odotellessa!
Kotiseutu keskiössä
Olin pikkutyttö, kun vierailimme usein enoni luona, äitini synnyinkodissa Paltaniemen kulttuurihistoriasta kuuluisassa kylässä. Noilla visiiteillä muistan mielikuvituksissani ratsastelleeni ympäriinsä kylän raitteja ja rantoja, joita pidin jo tuolloin poikkeuksellisen upeina. Sijoitin silloinkin mielessäni monien lukemieni hevoskirjojen tapahtumat juuri tuon kylän maisemiin, sillä jokin siinä teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.
Tuolloin minulla ei ollut vielä mitään aavistusta siitä, että kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin asuisin itse tuossa samassa talossa ja tuijottelisin niitä samoja maisemia päivästä toiseen - puhumattakaan siitä, että ratsastelisin oikealla hevosella niitä samoja polkuja. Niin vain kuitenkin kävi. Elämä on ihmeellistä!
Halusin ehdottomasti ottaa nämä mielenmaisemat mukaan kirjamaailmaan ja sijoittaa tapahtumat ainakin löyhästi noihin samoihin puitteisiin. Niihin en vielä itse ole kyllästynyt, enkä usko koskaan niin käyvänkään.
Muutama sana vielä minusta
Olen syntyperäinen kainuulainen, vuonna 1985 syntynyt taivaanrannanmaalari. Päätyönäni olen jo pitkään tehnyt pääasiassa valokuvauksia ja kuvatuotteita, mutta luovan urani aloitin aikoinaan kuvittajana. Sekä kuvaaminen, kuvittaminen ja kirjoittaminen ovatkin kaikki minulle suuria intohimoja - hevosten ohella, tietenkin.
Työskentelypajani sijaitsee Kainuussa, kauniissa Paltaniemen kylässä Kajaanin kupeessa. Rikkaasta kulttuurihistoriasta, vanhasta rakennuskannasta ja kylää halkovasta Museotiestä kuuluisa seutu toimii myös löyhästi kirjojen tapahtumapaikkana. Eikä ihan sattumaa ole sekään, että meidän kylällä, kivenheiton päässä omasta kotitalosta Hövelön talossa syntyneen ja kasvaneen runoilija Eino Leinon tuotannosta löytyy Helkavirsiä -niminen runokokoelma.
Helmikaviot toimii minulle terapiana ja sen työstäminen tuottaa iloa, jota tietysti toivon sen tuovan muillekin, samalla lailla kuin oman lapsuuteni hevoskirjat toivat sitä minulle.
